14.4.2026 Vaalikokous, Turku

Vuosi on taas vierähtänyt ja oli vuoro Kulturin Vaalikokouksen. Tällä kertaa kokoustimme ravintola Suomalaisen Pohjan kabinetissa, jossa saimme kokoustamisen lisäksi nauttia herkulliset metsästäjänleike-leivät ja kahvit.
Valitsimme klubin hallituksen ensi kaudelle, kävimme läpi ja vahvistimme hallituksen laatiman toimintasuunnitelman sekä talousarvion tulevalle toimintakaudelle 2026-2027.
Toimintakauden 2026-2027 teemamme on "Yhteistyön voima".
 
 
Pyrimme jatkuvasti kehittämään klubimme toimintaa ja vaalimaan yhteisöllistä Kultur -henkeä.Tehdään yhdessä tulevasta kaudesta entistäkin parempi, toteutukoot Leijonanhenki kaikessa mitä teemme!
Paljon on tulossa tulevalle kaudelle mielenkiintoista toimintaa, kannattaa siis seurata edelleen näitä sivujamme ja osallistua järjestämiimme tapahtumiin!

12.4.2026 107a-piirin vuosijuhla Turku

Osallistuimme Lions -piiri 107A:n vuosittaiseen LionsJuhlaan ja olipas antoisat ja hienot juhlat!
Saimme kuulla merkityksellisiä puheita ja seurata kunniaosoitusten jakoja ansioituneille Leijonille.
Liiton puheenjohtaja Antti Juva kiitti Turku/Kulturia siitä, että klubi on ilmoittanut kauden aikana erinomaisen ahkerasti MyLioniin aktiviteetteja ja että Kulturin kotisivut ja facebook ovat olleet ahkerassa käytössä tuoden hienosti esiin Lions -toimintaa.
Olimme erittäin ilahtuneita tästä huomionosoituksesta, lämmitti mieltä kuulla, ettei sometiimimme aherrus ole jäänyt huomaamatta. Lämmin kiitos tästä huomioimisesta.
Kaikissa juhlissa tarjoilulla ja viihteellä on myös iso osuutensa, ja tässäkin juhlien järjestäjät olivat onnistuneet erinomaisesti. Juhlaillallinen oli todella herkullinen ja taitava artisti Hanna Kanasuo bändeineen esiintyi upeasti ja tanssitti juhlaväkeä.
Illan mittaan tuli tehtyä tuttavuutta niin eestiläisten, turkulaisten, naantalilaisten, kyröläisen, espoolaisten kuin kirkkonummelaistenkin Leijonien kanssa, verkoistuminen on ihan parasta näissä yhteisissä tilaisuuksissa.
Lions Club Turku/Kultur kiittää kaikkia hyvästä seurasta sekä erityiskiitos juhlien järjestelyissä mukana olleille, teitte hienot juhlat! 🌹

10.3.2026 kuukausitapaaminen Mieli Kriisikeskus Turku

Olimme vierailulla MIELI Kriisikeskus Turussa. Toiminnanjohtaja Minna Riitahaara kertoi heidän monipuolisesta toiminnastaan. Koko paikalla ollut porukka oli hyvin vaikuttunut heidän tekemästään työstä ja toiminnasta.
Tiesitkö sinä, että kriisin kohdatessasi voit soittaa kriisipuhelimeen ja saada puhelimitse apua ja tarvittaessa sinut ohjataan eteenpäin, jotta kriisistä mahdollisimman hyvin selviäisit.

1.3.2026 Hyvän Olon Päivä-tapahtuma, Raisio

Tänään vietettiin Raision kaupungintalolla koko perheen Hyvän Olon Päivää ja Kulturin väki osallistui näkyvästi tähän tapahtumaan, jotta saisimme taas lisäeuroja kirstumme pohjalle, jotka puolestaan mahdollistavat hyvän tekemisen. Osallistuimme vastaavaan tapahtumaan myös viime vuonna.
Olimme tuloaulassa vastaanottamassa ja toivottamassa messuvieraat tervetulleiksi, jaoimme ohjelmalehtiset ja pidimme kuinkas muuten arpajaiset.
Saimmekin arpoja hyvin myydyiksi ja saimme useammalta arpojen ostajalta kiitosta laadukkaasta ja runsaasta palkintotarjonnasta. Palkinnot oli Kulturin jäsenet ostaneet ja/tai valmistaneet itse.
Oli ilo seurata Kulturin toimeliaita ja iloisia naisia yhdenmukaisessa asussa; kaikilla oli Leijona-liivit ja klubimme tunnushuivi yllään. Ja tottahan meillä oli taas näkyvästi esillä Lionsien materiaalit! 🦁
"Hyvä kello kauas kuuluu", sanotaan, ja meidät toivotettiin tervetulleiksi myös ensi vuonna, joten eiköhän mennä mukaan taas ensi keväänä! 🙂

22.2.2026 Vapepa-peruskurssi, Mietoinen

Suomen Lions-liitto ry on liittynyt mukaan Vapepa-verkostoon (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu).
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on yli 50 järjestön ja yhteistyötahon muodostama verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja kriisitilanteissa.
(Lainaus Lions D107A piirin nettisivuilta)
Lions D107A Piirin ensimmäinen Vapepa-peruskurssi järjestettiin tällä viikolla Mietoisissa (LC Mietoisten toimesta, kouluttajana Risto Paukku), meidänkin klubistamme oli jäsenistöä suorittamassa kurssia.
Vapepa-toiminta tunnetaan ehkä parhaiten kadonneen henkilön etsinnästä, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös henkiseen tukeen, liikenteen ohjaukseen ja evakuointeihin.
Mielenkiintoinen ilta!

11.2.2026 Kuukausitapaaminen, vierailu Turun ensi- ja turvakodissa

Helmikuun klubitapaaminen järjestettiin tänään Turun ensi- ja turvakodissa, jossa toiminnanjohtaja Heli Paasio kertoi meille heidän laajasta ja monipuolisesta toiminnastaan.
Yhdistys on tehnyt jo yli 80 vuoden ajan erittäin tärkeää työtä perheiden ja ennenkaikkea lasten hyväksi. Aina elämä ei syystä tai toisesta suju toivotulla tavalla ja silloin jos koskaan tuki ja turva on äärimmäisen tärkeää.
Keskustelimme alustavasti mahdollisesta yhteistoiminnasta ja tulemme pohtimaan Kulturissa, mitä se voisi olla ja palaamme asiaan kun meillä on esittää ideoita ensi- ja turvakodille.
Kulturin väestä paikalla oli tällä kertaa presidentti Elina, Henny, Jaana, Jonna ja Brita. Pienenä tuliaisena veimme ensi- ja turvakodin asiakkaille kaksi kassillista herkkuja sekä useammat lämpimät Hennyn kutomat villasukat.
Lämpimät kiitokset Heli Paasiolle, kun saimme tulla tutustumaan toimintaanne, se teki meihin kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen.

31.1.2026 Charter-juhlat

Menneenä viikonloppuna juhlimme klubimme Charter-juhlaa sekä samalla 1-vuotis juhlaamme. Olipa meillä hienot, arvokkaat ja iloiset juhlat.
Juhlassa kuulimme kauniita ja herkistäviäkin puheita klubistamme ja meidän vuoden mittaisesta taipaleesta Lions-järjestössä, Presidentti Elina Haapasen maljapuhe ja Piirikuvernööri Jari Järvelän tervehdys toivat kertauksen klubimme syntyyn, miten nopeasti kaikki tapahtui ja mitä siihen vaadittiin.
Juhlapuheena kuulimme erittäin mielenkiintoisen, ajatuksia herättävän ja osin humoristisenkin Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orellin puheen "Ennen ei ollut kaikki paremmin". Tämä puhe kirvoitti monta naurunpyrskähdystä ja toteamusta, että näinhän se todella oli. Lämmin kiitos tästä puheesta!
Charter-juhlallisuuksista vastasi edellisen kauden Piirikuvernööri Hannu Mäenpää keskittymällä puhumaan klubistamme ja kulttuurista syvällisesti. Hän myös luovutti meille "päämajasta" tulleen perustamiskirjan, jonka presidenttimme Elina vastaanotti. Samalla presidentti luovutti perustajajäsenille perustajajäsenen todistuksen kiittäen kaikkia mukana olosta. Jäsenistön puolesta kiitospuheen piti jäsenemme Ulla Lehtonen.
Kummiklubin tervehdyksen juhlaan toi Suomen entinen Lions-liiton puheenjohtaja Marja-Leena Knuutinen Lions Club Turku/Aurorasta.
Opasleijonan tervehdyksen kuulimme Suomen entisen Lions-liiton puheenjohtaja Heikki Mäeltä, Lions Club Kimito-Kemiöstä. Toinen opasleijonamme on Piirikuvernööri Jari Järvelä Lions Club Karinainen/Kyröstä.
Saimme tervehdyksen myös PDG-killan puheenjohtajalta Markku Karlssonilta, Lions International Director Pirkko Vihavaiselta, Lions Club Turku/Suikkilan jäsen Heikki Mäkelältä.
Presidenttimme Elina Haapanen sai Piirikuvernööri Jari Järvelältä Piirikuvernöörin ansiotähden kiitoksena klubin perustamisesta ja Charter-presidenttinä toimimisesta.
Ilta huipentui trubaduuri Jupe Suomalaisen lauluun ja kitaramusiikkiin.
Kiitos kaikille juhlissamme mukana olleille sekä meitä eri tavoin muistaneille!
Merkityksellisiä tekoja - ihmiseltä ihmiselle

10.1.2026 Nälänhädän helpottaminen-palveluviikko

Lions-toiminnassa on erilaisia maailmanlaajuisia palvelu/painopisteviikkoja.
Tällä viikolla painopisteenä on nälänhädän helpottaminen.
Me lahjoitimme ruokakassit Turun ensi-ja turvakotiin, josta ne toimitetaan apua tarvitseville.
Kiitämme yhteistyöstä!
 

14.12.2025 Vanhusten joulujuhla, Lehmusvalkama

Tänään olimme mukana Lehmusvalkamassa järjestetyssä Vanhusten joulujuhlassa.
Saimme vieraaksemme herrasmiehen, joka saapui paikalle klubimme jäsenen toimiessa saattajana taksikyydillä. Toinen vieraamme oli valitettavasti sairastunut, eikä päässyt paikalle.
Tunnelma tilaisuudessa oli hyvin lämminhenkinen ja jouluinen. Ruoka oli oikein maukasta, oli mukavaa seurata miten tapahtumassa olleet vieraat nauttivat ruoasta ja jouluruokien mausta, sekä kuunnella salissa ollutta puheen sorinaa.
Tapahtumassa oli myös ohjelmaa, Piirikuvernööri Lion Jari Järvelä, DG District 107-A piti hienon puheen, Lions Club Turku/Kupittaa ry lauluryhmä laulatti tuttuja joululauluja ja Lahja Sportin nuoret tytöt tanssivat vauhdikkaan esityksen.
Oikein mukava iltapäivä , iloisia ja tyytyväisiä vanhuksia sekä Leijonia salin täydeltä tässä jo perinteeksi muodostuneessa A-piirin I-alueen vanhusten joulutapahtumassa.

11.12.2025 Pikkujoulut

Tip tap tip tap...🎼🎶🎵🎶 🎅. Eilen vietimme Kulturin pikkujouluja iloisissa merkeissä. Joululaulut raikuivat, nautimme jouluisia herkkuja, oli jouluinen tietovisa, jouluarpajaiset ja kävipä meitä tervehtimässä ihka oikea Joulupukkikin!
Jouluvisan voittajaksi tuli tasapistein Minna ja Hilkka, joten tällä kertaa palkinto ratkaistiin arpomalla ja onnetar suosi Minnaa, onnittelut vielä!
Muistelimme myös kaukaisien kouluvuosien joulunaikoja, joulunäytelmiä sun muita ja kerrottiin tulevista joulusuunnitelmista. Ulla lausui meille useamman hauskan runon, kyllä on meillä todella taitava runonlausuja joukossamme
Hieman höperö Joulupukki jakoi meille kaikille pienet paketit ja haastatteli, mites itse kunkin on kulunut kausi mennyt. "Lapsoset" lauloivat niin kauniisti Joulupukkilaulun pukille ja pukki suoriutui ikäänsä nähden hyvin omasta lauluosuudestaan möreällä äänellään.
Vielä yksi palvelu tänä vuonna ja sitten saa Kulturin väki hengähtää loppuvuoden. Kiitos kaikille klubilaisille ja lukijoillemme tästä vuodesta, jatketaan samoissa merkeissä ensi vuonna!

9.12.2025 Jouluhartaus, Maarian pappila

Osallistuimme isolla joukolla perinteiseen Lions Club Turku/Aninkainen-Linnan järjestämään joulun hartaushetkeen. Sen jälkeen tarjolla oli herkullinen jouluateria Maarian pappilassa. Aina niin mukava ja mieleenpainuva tilaisuus, LC Turku/Kulturin väki kiittää järjestäjiä 🎄🕯️

25.11.2025 Kirjallisuusilta vieraana Reijo Mäki, Ravintola Koulu

Kokoonnuimme isolla joukolla Kirjallisuusillassa Turun panimoravintola Koulussa, jossa illan kirjailijavieraana oli turkulainen dekkarikirjailija Reijo Mäki.
Ilta oli erittäin onnistunut, Kulturin Hilkka Mäkelä haastatteli ja jututti ammattimaisella otteella kirjailijaa. Yleisö sai myös esittää kysymyksiään Reijolle ja niitä tulikin runsaasti.
Tunnelma oli rento ja hauska, verbaalisesti lahjakas kirjailija sai vastauksillaan aikaiseksi yleisössä naurunpurskahduksen jos toisenkin.
Olimme myös erittäin onnekkaita saadessamme lahjoituksena ison määrän kirjailijan Vares -sarjan kirjoja arpajaispalkinnoiksi sekä myytäväksi. Sydämelliset kiitokset tästä lahjoituksesta Reijo Mäelle, joka tuli myös esiintymään iltaamme ilman mitään korvausta. Hänen ansiostaan voimme taas tehdä hyvää tulevien aktiviteettiemme parissa.
Olipa tilaisuudessa mukana myös eräs Reijo Mäen kirjojen innokas lukija, joka kertoi kirjahyllystään löytyvän lähes kaikki kolmisenkymmentä Mäen teosta kolmea Vares -kirjaa lukuunottamatta. Tästä "todisteena" hän näytti kirjailijalle kuvan kirjahyllystään, joka herätti ansaitusti ihastusta.
Pientä iltapalaakin syötiin, myimme arpoja ja kirjailijan paikan päällä signeeramiaan kirjoja sekä muistimme kukin illan erinomaista juontajaa Hilkkaa. Kiitokset kaikille mukana olleille sekä ravintola Koululle järjestelyistä ja tarjoilusta!

20.11.2025 Lahja lapselle-keräys

Osallistuimme Lahja Lapselle -keräykseen toimittamalla 2 x 50 € lahjakortit Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniakeskukseen. Lahjoituksen toimitti perille uusin leijonamme, Jonna Lunden.

12.11.2025 Kuukausitapaaminen, Logomo

Sateisesta ja pimeästä syysillasta huolimatta Kulturin väki kokoontui innolla kuukausitapaamisen merkeissä.
Paikalla oli useita iloisia klubilaisia ja lisäksi saimme vastaanottaa joukkoomme uuden jäsenen, Jonna Lundenin! Juhlavan jäseneksioton jälkeen Jonna kukitettiin. Lämpimästi tervetuloa klubiimme Jonna, olet juuri sitä, mitä klubimme kaipaa! 🤗
Hilkka Mäkelä piti meille kattavan esityksen Lionsien historiasta tähän päivään, kertoi tärkeitä lukuja ja selvitti liiton organisaatiorakennetta. Tämä on hyvää kertausta myös kauemmin mukana olleille, kiitos Hilkka.
Valtareen Erja ei päästänytkään meitä helpolla, vaan piti pienen leikkimielisen "tentin", että mites se Hilkan juuri kertoma oppi oli mennytkään perille! 😃
Ja jottei ihan leikkimiseksi mennyt, niin kävimme läpi loppuvuoden tapahtumiamme ja suunnittelimme tulevia.
Keskustelimme myös klassisen Lions -tunnuksen "Me palvelemme" merkityksestä, myös ihan klubitasolla. Muistetaan auttaa toinen toisiamme, ojentaa tarvittaessa auttavan käden myös klubikaverille 💙.
Ja eihän tätäkään tapaamista ilman herkkutarjoilua vietetty, presidenttimme Elina oli loihtinut pöydälle niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja, kiitokset näistä järjestelyistä 🩷.

22.10.2025 Vuosikokous

Tänään vietimme merkittävän illan Pegasus Kupittaanpuiston paviljongissa. Ensin pidimme Kulturin ihka ensimmäisen toimintakauden vuosikokouksen, joka saatiin onnistuneena päätökseen.
Olimme saaneet A-piirin kuvernöörin Jari Järvelän vieraaksemme ja eipä hän tyhjin käsin tullut ☺️. Meidän aktiivinen ja ansioitunut klubimme ja ennen muuta loistava presidenttimme Elina Haapanen on tehnyt ison vaikutuksen useammalla taholla.
Niinpä Elina sai kunnian vastaanottaa klubin erinomaisuuspalkinnon sekä kunniakirjan Global Action-tiimiltä.
Lisäksi Suomen Lions-liitto on tehnyt Elina Haapasen nimissä 200 dollarin lahjoituksen LCIF-säätiöön.
Jari Järvelä korosti, että nämä ovat tunnustuksia koko klubille ja kiitti meitä kaikkia hienosta toiminnasta.
Kokouksen jälkeen seuraamme liittyi lisää vierailijoita; kaksi klubilaista Lions Club Turku/Hirvensalosta saapui tutustumaan toimintaamme.
Keskustelimme klubien haasteista, jäsenistön ikääntymisestä ja myös mahdollisesta tulevasta yhteistyöstä, johon Jari Järveläkin kannustaa klubeja kovasti - "yhteistyössä on voimaa ja se saa aikaan mukavaa "pöhinää" muissakin klubeissa", Jari sanoo.
Jari kertoi myös oman klubinsa Lions Club Karinainen/Kyrö toiminnasta ja toivotti meidät tervetulleiksi ensi keväänä heidän järjestämilleen markkinoille.
Iloksemme paikalle oli saapunut myös yksi uusi jäsenehdokas ja näyttääpi vahvasti siltä, että Kultur tulee saamaan erinomaisen uuden jäsenen! 🤗
Presidentti Elina käytti puheenvuoron kertomalla Kulturin toiminnasta, menneen kauden aktiviteeteistamme sekä Leijonan Liekin toiminnasta.
Ja ei kokousta ilman tarjoilua; kahvi ☕️, kinkkupiirakka, suklaat ja pullat maistuivat taas niin herkullisilta, kiitos näistä ravintola Pegasukselle!
Presidentti oli huolehtinut myös siitä, että vieraidemme suut saadaan makiaksi vielä kotonakin ojentamalla heille Fazerin Siniset suklaarasiat.
Illan lopuksi siirryimme pihalle, jossa meitä odotti Jari Järvelän paikalle toimittamat Leijonien ambulanssihankkeen kaksi ambulanssia, jotka tullaan lahjoittamaan Ukrainaan.
Jari kertoi käyneensä Ukrainassa avustusmatkalla jo kuudesti. "Ambulanssihanke on todella merkittävää kansainvälistä auttamista, mutta yhtä lailla merkittävää auttamista on esimerkiksi yksinäisen vanhuksen auttaminen hädässä täällä kotimaassamme", Jari kertoi. Saimme tutustua ambulansseihin ja hyviltä ne näyttivät ainakin näin maallikoiden silmään.
Kylläpä oli antoisa ilta taas, kiitokset kaikille klubilaisille sekä vierailijoille!

8.10.2025 Hyvän päivä

Tänään vietetään Hyvän Päivää ja Kulturin väki päätti omana Hyvän Päivän -aktiviteettinaan lahjoittaa Turun Setlementti ry:n Tyttöjen ja Poikien Taloille kumpaankin 8 kpl Finnkinon Premium -salin leffaliput. Elokuvan lisäksi lippuun sisältyy myös leffaherkut.
Liput vastaanotti Turun Tyttöjen ja Poikien Talon (va.) johtaja Johanna Lindroos. Kulturin väkeä oli tällä kertaa edustamassa Jaana Lehtola ja Minna Paven. Kiitokset Johanna Lindroosille lämpimästä vastaanotosta!
Näin saimme tuotua pientä piristystä syksyyn ja ilahdettua useampaa nuorta toivottavasti mukavan leffaillan merkeissä.

23.9.2025 Kulmat kuntoon, Länsinummi

Kulturin sometiimi tempaisi tänään Kulmat kuntoon -projektissa keräämällä roskia Länsinummen asuinalueella. Sometiimin tärkeänä vahvistuksena oli reippaat "leijonanpennut" Elsa 🦁 ja Max 🦁.
Roskia löytyi melkoiset määrät, joista suurin osa muoviroskaa, joka ei poistu luonnosta koskaan. Muovipusseja, muovikorkkeja, nikotiinituoterasioita, muovisia limupulloja, metallisia oluttölkkejä, grillituotepakkauksia, miesten kenkä, tupakka-askeja, muovisia jätskikääreitä - muunmuassa sellaista löytyi kauniista luonnostamme tällä kertaa 🙄.
Tämä oli kolmas osa Kulmat kuntoon -projektista, jossa siivoamme kuusi aluetta nimemme KULTUR kirjaimien mukaan. Nyt on suoritettu kolme ensimmäistä kirjainta ja keväällä jatketaan projektia T-kirjaimella alkavalla alueella.
Kiitos kaikille tähän asti Kulmat Kuntoon -projektiin osallistuneille! 🌿🍃🍂🍁

9.9.2025 Syyskuun kuukausitapaaminen

Kulturin väki kokoontui tänään kuukausitapaamisen merkeissä upeissa puitteissa. Kokouspaikkana oli klubilaisemme Elisan asunto-osakeyhtiön yhteiskäytössä oleva viihtyisä atrium -sisäpiha.
Illan emäntä tarjosi meille myös todella herkulliset kokoustarjoilut, kyllä meidän kelpasi! Emäntää kiitettiin viinipullon, suklaan ja kukkien kera sekä runsailla kiitoksilla - kiitos Elisa 💚.
Klubissa on ollut viime aikoina useampi tasa- ja välivuosia täyttäviä jäseniä, joita muistettiin ruusuin, kortein ja lukipa presidentti Elina kauniin runonkin ja komeasti kajahti onnittelulaulukin synttärisankareille.
Ja jotta ei pelkäksi juhlimiseksi mennyt tämä kokous, käsittelimme myös useampia tulevia tapahtumia ja niitähän meillä riittää! 😊 Mukavasti saimme työryhmät kokoon eri aktiviteeteille ja vastuut jaettua.
Kokouksen päätteeksi lajittelimme isot kasat klubin tapahtumista otettuja valokuvia, joista parhaat kiinnitetään valokuva-albumeihin. Näin klubin toimintahistoria säilyy paperikuvienkin muodossa.
Jos sinäkin haluaisit olla mukana meidän iloisessa ja toimeliaassa porukassa, niin ota ihmeessä yhteyttä presidenttiimme Elinaan - hän kertoo mielellään lisää klubistamme! Elinan tavoitat puhelimitse 0500 370 001 tai sähköpostitse info@turkukultur.fi

7.9.2025 Kirppistelyä, Turku

Lions Club Turku Kultur harrasti tänään varainhankintaa, tällä kertaa pihakirppiksen muodossa.
Anteliaat klubilaiset olivat lahjoittaneet myytäväksi runsaasti hyväkuntoista tavaraa, niin vaatteita, jalkineita, pelejä kuin kodin tarvikkeitakin, kiitos vielä kaikille, ja iloinen nelikko Kulturin naisia hoiti myyntipuolen.
Väkeä riitti tasaisesti koko tapahtuman ajan ja niin saimme taas mukavan määrän "kolikoita" kirstun pohjalle. Pienistä puroista ne suuret valtameretkin syntyvät ☺️. Sääkin suosi lopulta meitä, vaikka aamulla uhkaavasti vettä vähän tihkuttikin.
Kiva aktiviteetti, mukava seura, iloisia asiakkaita, merkityksellisiä tekoja ☺️

29.8.2025 Leijonanliekki-catering, Piikkiö

Leijonanliekki catering-palvelumme oli eilen keikalla Piikkiössä, Sipilänmäessä. Iloksemme saimme toimittaa ruoat astioineen Lions Club Piikkiön "nuijanvaihtotilaisuuteen". Ruoka oli ollut oikein maistuvaa ja jälkkärinä ollut porkkanakakku myös, näin meille kerrottiin kun astioita pois haimme. Kiitos Piikkiön klubille hienosta yhteistyöstä tämän aktiviteetin kanssa.
Onko sinulla, klubillasi, yhdistykselläsi tulossa juhlat joihin tarvitsisit tarjoilua?
Me tulemme oikein mielellämme auttamaan!
Laita rohkeasti kyselyä!
Liekkijohtajamme Jaanan tavoitat puhelimitse numerosta +358505355334 tai sähköpostitse jaana.minkkinen1962@gmail.com

25.8.2025 Kulmat kuntoon, Uittamolla

Eilen kävimme taas siivoamassa ympäristöä Kulmat kuntoon -projektiin liittyen Uittamolla. Samalla osallistuimme Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n järjestämään Roskilla ravintolaan-kilpailuun ja heidän edustajansa kävikin meitä tervehtimässä.
Kauniissa säässä saimme reippaasti askelia ja roskia löytyi runsaasti - erityisesti uimarannan alue tuli siivottua tehokkaasti. Hommissa olimme taas hymyssä suin ja mukana oli myös pari pikkuapulaista.
Tämä oli toinen osa Kulmat kuntoon -projektista, jossa siivoamme 6 aluetta nimemme KULTUR kirjaimien mukaan. Minne mahtaa L-kirjain meidät seuraavaksi viedä?
 

12.8.2025 Kulmat kuntoon, Katariinanlaaksossa

Ympäristö ja sen suojeleminen on yksi Lions-toiminnan avustuskohteista.
Niinpä mekin toteutimme tänään ympäristöaktiviteettina "Kulmat kuntoon-tapahtuman" ensimmäisen osan (K = Kulturin eka kirjain) Turun Katariinanlaaksossa keräämällä roskia niin luontopolun varrelta kuin muualtakin ympäristöstä.
Seuraava vastaava roskienkeruu järjestetään U:lla alkavalla kaupunginosassa, mikä se on, se paljastetaan vasta myöhemmin 😊.
Mukana oli jälleen kerran iloista sakkia, lisävahvistuksena oli suloiset ja reippaat, toivottavasti tulevat pikku-leijonat Elsa ja Max.
Kuljimme satumaisen kauniissa metsässä, näimme useita eläimiä, mm. hauskat metsähiiret, jotka kurkkasivat meitä uteliaina puunkolossa olevasta kotipesästään.
Sorsat ja muut linnut, etanat sekä sisilisko pitivät lasten mielenkiinnon yllä ja onnistuimme bongaamaan myös tätä nykyä niin suosittuja, koristemaalattuja pieniä kiviä muutaman.
Roskien keruun ohessa tuli tehtyä mukava iltalenkki ja luonto on taas hieman puhtaampi paikka!

Reppukeräykseen osallistuminen

Osallistuimme Hope ry:n valtakunnalliseen koulureppukeräykseen lahjoittamalla viisi koulureppua annettavaksi vähävaraisille lapsiperheille.
Pelkästään Turun seudulla tämä keräys tuotti 635 reppua. 🎒
Hienoa työtä Hope ja kaikki lahjoittajat!
Onnellista kouluvuotta kaikille koululaisille! 💜

6.8.2025 Kauden avaus, Naantalin kirjajuhlat "Ylistys kulttuurille"

Lions Club Turku/Kulturin kausi avattiin Naantalin Kirjajuhlien merkeissä. Osallistuimme upeaan Kirjajuhlien etkot -tilaisuuteen, jossa saimme nähdä ja kokea "maistiaisia" syksyllä kantaesityksensä saavasta operetista, joka on saanut inspiraationsa oopperalaulaja Helena Juntusen elämästä kertovasta teoksesta "Joskus liikaa, aina liian vähän".
Operetin on säveltänyt pianisti-säveltäjä Iiro Rantala ja libreton on kirjoittanut kirjailija Antti Rönkä. Kaikki kolme upeaa taiteilijaa olivat paikan päällä tarjoamassa operetin "maistijaiset" meille ja saimme nauttia hienosta ja ainutlaatuisesta kulttuurielämyksestä.
Näin saatiin Kulturin kausi vauhdikkaasti käyntiin!

23.7.2025 Vesku-teatterireissu Valkeakoskelle

Teimme reissun Valkeakoskelle, jossa kävimme katsomassa Vesku-musikaalin kesäteatterissa. Esitys oli loistava! Vesa-Matti Loirin tarinaa tulkitsivat taitavat näyttelijät ja kuulimme livebändin säestämänä Loirin upeaa musiikkia.
Matkat sujui leppoisasti pikkubussissa, jonka kuskina toimi presidenttimme Elina ☺️

10-11.7.2025 Vauhti kiihtyy-festarit

Olipa vauhdikkaat pari päivää talkoohommissa Vauhti kiihtyy -festareilla Turun Messukeskuksen pihassa!
Klubimme oli tänä vuonna mukana näiden festareiden järjestämisessä talkooporukalla. Saimme kerätä porukan hoitamaan erilaisia hommia alueella torstaina ennen festareita sekä perjantaina, joka oli ensimmäinen oikea festaripäivä.
Torstaina vietimme lähes koko päivän festarialueella täyttäen juomapisteiden jääkaappeja. Alueella on useita erilaisia baareja ja jokaisen jääkaapit piti täyttää. Kannoimme juomalavoja oikeisiin paikkoihin ja järjestelimme juomat kaappeihin järjestäjien ohjeiden mukaan odottamaan perjantain festarikävijöitä.
Perjantaina jakaannuimme eri puolille aluetta: juomapisteille myyntihommiin, täyttämään jääkaappeja, keräämään roskia ja pulloja… kaikenlaista puuhailua riitti ja reippaat klubilaiset jaksoivat hienosti koko päivän, osa tehden jopa 14 tunnin työvuoron 👏🏻 Juomapisteillä riitti asiakkaita ja hommia sai kyllä painaa reippaalla otteella. Onneksi meiltä löytyy innokasta porukkaa ja töitä sai toki tehdä hyvässä seurassa ☺️
Samalla kuultiin tietysti musiikkia ja saatiin muutenkin nauttia festaritunnelmasta, aurinkokin näyttäytyi ☀️ Kiitos kaikille osallisille mukavasta parista päivästä, hauskaa oli! Kiitos myös järjestäjille Vauhti kiihtyy-festivaali, että saatiin tulla mukaan auttamaan!

11.6.2025 Kauden päätösjuhla "Englantilaiset teekutsut"

Vietimme hienosti sujuneen kauden päätösjuhlaa jäsenjohtajamme Britan kotona. Juhlan teemana oli brittityyliin "Afternoon tea party" ja alunperin oli suunnitelmana viettää iltapäivän teehetki puutarhassa.
Suomen kesä teki kuitenkin tepposen kunnon kesäsateineen, joten jouduimme tyytymään sisätiloihin, jonne illan emäntä oli luonut pientä puutarhatunnelmaa kukin, lippuviirein ja ilmapalloin. Olipa joukossa kuitenkin muutamia kukkaseppele- ja hattupäisiä ladyja, kuten brittityyliin kuuluu.
Mutta olipas meillä mukava ilta! Aluksi skoolasimme menneelle kaudelle ja presidenttimme Elina piti vallan hienon puheen muistellen menneitä, mistä kaikki sai alkuunsa ja missä ollaan nyt.
Elina oli nähnyt paljon vaivaa ja oli taiteillut jokaiselle paikalla olijalle henkilökohtaisen, juuri kyseiselle henkilölle identifioidun kortin ja luki kaikille erikseen nämä viestit - wau, on meillä presidentti! 🥰 Hallituksen jäsenet ja tottakai myös presidentti kukitettiin ja kiiteltiin kaikkia puolin jos toisinkin. Hieman suunniteltiin jo tulevaakin kautta.
Sitten olikin herkuttelun vuoro 😋. Ja mitäs kaikkea meille tarjottiinkaan iltapäiväteen kanssa? Haudutettua teetä oli tarjolla kahta eri sorttia, mustaa ja vihreää.
Suolaisena syötävänä oli kurkku-tonnikala kerrosleipiä, juustocroissantteja aprikoosihillolla ja minikokoisia katkarapuskageneita.
Makeaa löytyi jos vaikka mitä! Oli vadelmakermavaahdolla ja marjoilla kuorrutettuja muffinsseja, porkkanakakkua, kermatuulihattuja, suklaa- ja sitruunaleivoksia, macaronseja, suklaa-aprikoosileivoksia ja marenkeja. Lisäksi oli tarjolla viinirypäleitä, vesimeloonia, suklaata ja shamppajamarmeladeja.
Rahastonhoitajamme Erja piti leikkimielisen tietokilpailun ja tottahan voittanut joukkue palkittiin pienellä palkinnolla.
Juttuja ja naurua riitti taas, tunnelma oli iloinen ja rento. Illan emäntää muistettiin kuohuviinipullolla, kukkakimpuilla ja suklaarasioilla. Joukossa hääri myös ihan aito leijona 🦁, 2-vuotias siperiankissa Roope.

6.6.2025 Isoviha-oopperamatka, Ilmajoki

Olimme katsomassa Isoviha-oopperan kantaesitystä Ilmajoella.
Esitystä kuvaillaan seuraavasti: "Isoviha on ravisteleva ja ravitseva kertomus perhesiteistä, äidinrakkaudesta, sitkeydestä ja yhteistyön voimasta aikana, jolloin Venäjän brutaali hyökkäyssota Suomeen poltti Pohjanmaan mustalle mullalle.
Väkevä ja ajankohtainen ooppera tuo vihan vuodet ja esivanhempiemme kohtalot jälleen Kyrönjoen rantaan."
Tämä kuvailu esityksestä piti täysin paikkansa, tunteita ja ajatuksia herättävä ajankohtaisuudellaan.
Oopperan libreton on kirjoittanut Anneli Kanto, ohjannut Tuomas Parkkali ja säveltänyt Uljas Pulkkis.

15.5.2025 Olutilta

Torstaina vietimme Olutiltaa 🍻
Mukana illassa oli jo pitkään oluita harrastaneita ja myös vähemmän oluihin tutustuneita. Mielenkiintoiseen oluiden maailmaan meidät luotsasi Suomen Olutharrastajat puheenjohtaja Jonne Luukkonen. Jonne oli yhteistyössä jäsenemme Markkon kanssa suunnitellut illan ja yhdessä olivat myös tuumineet mitä oluita tänään maistelemme. Kattaus oli laaja, perus lagerista hyvin tummaan jälkiruokaolueen ja muutama siltä väliltä.
Saimme myös tuhdin tietopaketin maistelluista oluista, panimoista, valmistusmenetelmistä ja "oluen kielestä" esim. mitä tarkoittaa pintahiivaolut, entä mikä on IPA, NEIPA tai Sour?
Saimme myös heti seuraavana aamuna palautetta illasta: "LC Turku/Kultur teki jälleen oivallisen kulttuurityön: Logomossa esiteltiin nyt monipuolisesti 7 olutta. Oluiden käsite laajeni huomattavasti. Tavaratalojen hyllyjä ohittaessaan ei tule ajatelleeksi, miten erilaisia ja eri hintaisia oluita on. Hyvin suunniteltu kokonaisuus, jossa lisäksi tuli oluiden historiaa ja tapakulttuuria 2,5 tuntia. Suomen Olutharrastajat ry:n puheenjohtaja osasi esittelijänä todella asiansa. Kiitokset lionsklubin reippaille toimijoille! Heikki Mäkelä LC Turku/Suikkila"

10.5.2025 A-piirin vuosikokous, Turku

Lions D107A Piirin vuosikokous pidettiin Turussa, Linnasmäen opistolla.
Kokouksessa käsiteltiin edellisen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös. Tulevalle kaudelle valittiin vaalilla piirikuvernööri ja varapiirikuvernöörit. Tuleva piirikuvernööri, meidän klubin toinen opasleijona Jari Järvelä kertoi ensi kauden suunnitelmista, piirin virkailijat sekä alueen että lohkojen puheenjohtajat. Onnittelumme kaikille valituille!
Olipa mukavaa nähdä ja tutustua muiden klubien jäseniin. Ajatuksia vaihdettiin ja saatiin monta hyvää ideaa mitä voimme yhdessä tulevalla kaudella tehdä.
Kokouksen jälkeen vietettiin juhlaa, jossa kuultiin mm. Lions Club Turku/Kupittaa ry lauluryhmän laulua sekä piirikuvernööri Hannu Mäenpää muisti kauden aikana ansioituneita Leijonia.

26.4.2025 Auta lasta, Auta perhettä-keräys, Turku

Ensimmäinen Auta lasta, auta perhettä -keräys yhteistyössä LC Suikkilan, Prisma Länsikeskuksen sekä Maarian seurakunnan diakoniatyön ruoka-apujakelun kanssa.
Kulturin iloinen väki oli keräyspaikalla jo aamuyhdeksältä tekemässä alkuvalmisteluja. Osa väestä jakoi sisääntulo-ovien luona infolappusia asiasta ja kertoi mistä keräyksessä on kyse ja miten käytännössä toimitaan. Osa taas oli vastaanottamassa lahjoituksia, pakkaamassa kerätyt tuotteet ja toimittamassa ne perille seuraavaan pisteeseen.
Hienosti lähtivät Prisman asiakkaat mukaan keräykseen! Saimme kerättyä monta ostoskärryllistä tavaraa, niin elintarvikkeita, herkkuja, hygieniatarvikkeita, leluja ja lasten vaatteitakin. Uskomme, että myös kauppa sai tästä tempauksesta mukavasti euroja kassaansa ☺️.
Saimme myös useita hyväkuntoisia, käytettyjä lautapelejä ym. lastentarvikkeita.
Sometähti Vilichili2 lahjoitti meille ison määrän Tupla suklaapatukoita ja Rokki-Kokki -bändi ilahdutti meitä kaikkia mukavalla musiikillaan.
Pakkasimme kerätyt tuotteet lajiteltuina Prismasta saatuihin banaanilaatikoihin, sitten täydet ja painavat laatikot kärryillä autoihin, jotka tulivatkin täpötäyteen ja ajoimme saattueena kohti Moisiossa sijaitsevaa seurakuntataloa.
Tuotteet vastaanotti ilahtuneena Pike Pikander Maarian seurakunnan diakoniatyöstä. Pike kertoi, että keräämämme tuotteet tulevat ilahduttamaan useampaa kymmentä perhettä ja tulevat todella tarpeeseen.

15.4.2025 Vaalikokous ja vieraana Hannele Tanner-Penttilä

Vaalikokouksessa valitsimme klubin hallituksen ensi kaudelle, kävimme läpi ja vahvistimme hallituksen laatiman toimintasuunnitelman sekä talousarvion tulevalle toimintakaudelle 2025-2026.
Klubin hallitus jatkaa seuraavan kauden nykyisellä kokoonpanolla, onnittelut kaikille tehtäviin valituille.
Paljon on tulossa tulevalle kaudelle mielenkiintoista toimintaa, jokaiselle jotakin, kannattaa siis seurata edelleen näitä sivujamme.
Kokouksen jälkeen Piirin palvelujohtaja Hannele Tanner-Penttilä kertoi meille Lions-palvelutoiminnasta, mm. siitä, että palvelutoiminta koostuu niin varainhankinnasta kuin itse palveluaktiviteeteista. 
Kävimme läpi Lionsien "avustusteemat" ja Hannele antoi meille oivia esimerkkejä, miten näitä voisi käytännössä toteuttaa.
Vaalikokouksemme yhteydessä halusimme onnitella tuoretta ARS-ritariamme Erja Valtaretta kukin, puhein ja halauksin. Erja jos kuka on tämä kunnian ansainnut!
Hän on ollut mukana Lions -toiminnassa kymmenkunta vuotta, toiminut pitkään rahastonhoitajana, ollut perustamassa kahta klubia, on idearikas ja ahkera sekä toiminut upeasti Leijona-aatteen eteenpäinviejänä ja näyttänyt hienoa esimerkkiä uusille Leijonille.

8.4.2025 Kirjallisuusilta, vieraana Ann-Christin Antell

Kirjallisuusilta kirjailija Ann-Christin Antellin kanssa, joka on suositun Puuvillatehdas-sarjan sekä tuoreen Valkea Lilja -teoksen kirjoittaja. Oli kiinnostavaa kuulla tarinaa Valkean Liljan taustalla ja päästä keskustelemaan aiheesta kirjallisuudesta innostuneen porukan kesken. Kirjailija oli valmistellut upean esityksen (pääsimme melkein pienelle matkalle Firenzeen) ja häntä oli tosi mukava kuunnella, kiitos siis Ann-Christin Antell, kun pääsit paikalle kirjallisuusiltaamme. Jäämme innolla odottamaan trilogian seuraavia osia.
Erinomaisen miljöön tälle illalle tarjosi ravintola Suomalainen Pohja, jonka isoista ikkunoista näkyi sopivasti taidemuseo ja kaunis vihreä maisema. Tarjolla oli myös pientä purtavaa ja kahvit. Halukkaat saivat ostaa Valkean Liljan signeerattuna ja ilahduttavan moni tämän tekikin. Järjestimme myös perinteiset arpajaiset kirjapalkinnoilla tilaisuuteen sopivasti.

11.3.2025 Kutsu Lioniksi ja uusien jäsenten ilta

Kokoonnuimme ensimmäiseen kuukausitapaamiseen Logomolla ja olipa meillä mukana myös uusia jäsenehdokkaita.
Lions-toiminnasta oli kertomassa Suomen Lions-liiton projektikoordinaattori Jenni Matikainen. Ja presidenttimme Elina kertoi klubin syntytarinaa sekä tulevista tapahtumista.
Jäsenemme Hilkka loihti meille hienot hedelmätarjottimet, kiitos.
Paikalla oli myös Opasleijonamme Heikki, hän vastasi jäseniämme askarruttaviin kysymyksiin ja toipa hän presidentille "käädyt" "Amerikan tuliaisina".
Mukava ja iloinen ilta, paljon asiaa, puhetta, naurua ja ennenkaikkea yhdessä olemista ja asioiden eteenpäin viemistä.

9.3.2025 Hyvän Olon Päivä-messut, Raisio

Talkoilimme Raisiossa Hyvän Olon Päivä -messuilla. Meidän tehtävänä oli toivottaa kävijät tervetulleiksi, jakaa päivän ohjelmalehtiset sekä ohjata kävijät esitysten ja tapahtumien pariin. Esittelimme ylpeästi myös klubiamme ja tulevia tapahtumia, joista oltiin kovin kiinnostuneita. 
Nimensä mukainen päivä, Hyvän Olon Päivä, mukavaa yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä.

8.3.2025 LeijonanLiekki catering

Ahkeroimme Leijonanliekki catering-palvelumme kanssa ensimmäisen "keikkamme" . Huolehdimme ryhmän lounastarjoilusta ja kakku-kahvituksesta. Ruoka maistui ja tilaisuuden osallistujat olivat kovin tyytyväisiä. Saimme pitää myös arpajaiset, kiitos kaikille klubiamme arpoja ostamalla tukeneille.
Paikalla oli pitkäaikaisia Lions-toimijoita ja saimme kertoa myös meidän uudesta klubista ja meidän tulevista tapahtumista. Meistä oltiin kovin kiinnostuneita ja tapasimmekin monta Leijonaa Etelä-Suomen alueelta ja vireillä olevasta pohjoisen klubista.

6.3.2025 I-alueen aluefoorumi

 
Osallistuimme Lions D107A Piiri I-alueen aluefoorumiin. Tilaisuus järjestettiin Tuorlan Majatalossa. Paikalla oli Leijonia alueen klubeista ja olikin kiva tavata muita Leijonia, tuttuja ja vielä tuntemattomia.
Illan aiheena oli tulevan piirikuvernöörin Jari Järvelä n ensi kauden tavoitteet, palvelujohtaja Hannele Tanner-Penttilä kertoi eri aktiviteeteista ja ryhmätöitäkin keskustellen tehtiin. Aluejohtaja Ann-Sofie Silvennoinen kertoi alueen terveiset ja myös tulevista tapahtumista ja piirikuvernööri myös kertoi kuulumisia.

16.2.2025 LeijonanLiekki siivous- ja järjestelytyöt

Leijonan liekki siivous- ja järjestelyapumme on taasen tänään ollut ahkeroimassa.
Keittiö sai suursiivouksen ja uusi astiasto (asiakkaan ostama) laitettiin siististi kaappiin odottamaan käyttäjiä.
Hirmuinen homma, kiitos tekijöille; tänään ryhmässä Liekkijohtaja Jaanan lisäksi Hilkka ja Erja!

14.2.2025 Ystävänpäiväkaraoke, Pegasus Linja-autoasema

Vietimme eilen ystävänpäivää Pegasus Linja-autoasemalla laulellen ja tunnelmasta nauttien 🎶🎶
Paikalla oli suuri joukko jäseniämme sekä lisäksi ystäviä, tuttuja ja toiminnastamme kiinnostuneita henkilöitä. Ilahduttavan moni innostui myös laulamaan ja saimmekin nauttia illan aikana monista taitavien laulajien esityksistä. Karaoke-emantänä toimi jäsenemme Brita, joka itsekin on taitava laulaja ja ehti laulaa muutaman kappaleen muiden joukossa ☺️
Tarjolla oli runsas salaattipöytä ja suolaisia piirakoita sekä jälkiruoaksi herkullista vadelmakakkua. Illan aikana järjestimme myös arpajaiset ja palkintopöytä olikin niin täynnä, että suuri osa vieraistamme lähtikin palkinnon kanssa kotiin 😄

29.1.2025 Järjestäytymiskokous ja klubihakemuksen luovutus

Tänään meillä oli merkityksellinen ja tärkeä ilta!
Meillä oli uuden klubin perustamiskokous, jonka päätteeksi luovutimme kansainvälisen LCI-järjestön hakemuslomakkeen 1.Varapiirikuvernööri Jari Järvelälle.
Tämä ilta oli klubimme näköinen, hauska, iloinen, asiallinen ja rento. Tilaisuuden aloitimme kakku-kahveilla ja päätimme maljan nostoon uudelle klubille.
Kiitos kaikille ketkä ovat meitä auttaneet ja tukena olleet sekä kiitos kaikki jäsenet, että olette lähteneet tekemään Lions-työtä meidän Kultur-klubissa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! Kiitos vielä kaikille tänä iltana juhlavassa kokouksessa mukana olleille!

19.1.2025 LeijonanLiekki siivous- ja järjestelytöitä

Leijonan liekki, siivousapu on taasen ollut ahkeroimassa 😊
Tänään siivottiin arkistovarastoa, pölyiset arkistomapit ja ahtaat tilat olivat sunnuntai aamupäivän kohteet. Hymy huulilla tämänkin siivousapukeikan hoidimme.
Onko sinulla tarvetta järjestelylle tai pienimuotoiselle siivoukselle?

17.1.2025 Kutsu Lioniksi ja Päin Brinkkalaa-revyy

Olipa meillä eilen hieno ja ikimuistoinen ilta!
Ensimmäinen Kutsu Lioniksi-tapahtumamme onnistui hienosti!
Mukavan kokoinen joukko ihmisiä kuulemassa tietoa Lions-toiminnasta ja meidän uudesta klubista, mitä suunnitelmia meillä on ja miten me teemme hyvää.
Pegasus Linja-autoasema loihti meille maukkaan ruokaisan iltapalan, kiitos!
Ilta huipentui Päin Brinkkalaa-revyyseen, joka sai hymyn huulille ja naurun raikumaan.
Tämä tapahtuma oli meidän klubin näköinen, iloinen, asiallinen, rento ja hauska.

12.1.2025 Leijonanliekki siivous- ja järjestelytöitä 

Meidän ensimmäinen palvelutapahtuma oli tänään, toiminta alkaa vauhdikkaasti. Hymyssä suin, rätit heiluen suoritimme toimistotilan yleisten tilojen siivouksen ja järjestelyn.
Meillä oli oikein mukava sunnuntai-iltapäivä!